|
Qppa
| Nimeni on... | Marika Nurmela |
| Asun... | Omakotitalossa, Sauvossa, avopuolison ja kahden koiran kanssa. |
| Harrastan... |
- Musiikkia niin kuunnellen kuin soittaenkin. Aloitin koskettimien soittamisen 80 -luvun lopulla ja yhä edelleen tulee pimputeltua, vaikkei hommaan mitään koulutusta olekaan. Välineistönäni on Roland HP-203 digitaalipiano ja Casio WK-3000 syna.
- Kotisivujen suunnittelua ja tekemistä. Välineinäni Photoshop CS, koodi syntyy Notepadilla, oluen ja googlen avustamana. Pientä korvausta vastaan sivuja syntyy myös muille niitä tarvitseville!
- Lukemista. Olen intohimoinen Stephen King -fani, ylläpidän myös parin samanhenkisen ystäväni kanssa Piina.net -sivustoa, lisäksi keräilen kyseisen herran kirjoja ja puhun niistä loputtomasti.
Myös muut vähän toimintapainotteisemmat dekkarit ja kauhupläjäykset maistuvat iltasatuina, muita lempikirjailijoitani on mm. Robin Cook, James Patterson, Dean Koontz, Ken Follett ja ah, niin monet muut mestarit.
- Sienestystä. Ehdoton lempivuodenaikani on syksy, ja yksi mieluisimmista liikuntamuodoista kaltaiselleni möhkäleelle on nimenomaan ruuan hakeminen metsästä. Elukoita kun en itse ammu (syön kyllä), niin sieniosastolla mennään!
- Ruokaa! Puolisoni on ammatiltaan kokki, mutta silti taidan olla se intohimoisempi keittiössä häärääjä tässä taloudessa. Rakastan myöskin syödä hyvää ruokaa ja se myös vähän saattaa näkyä ulospäinkin.
- Olutta. Tämä on pakko mainita, koska oluen hörppimistä tulee harrastettua useammin kuin esim. postilaatikolla käymistä.
- Pelaamista. Rakastan pelejä, pc:llä, pöydällä tai lattialla. Lattialle leviää Carcassonne (ei mahdu pöydälle), pöydällä lätkyy kortit, nopat ja lautapelit (Oregon on viimeisin mukava tuttavuus).
PC:llä pyörii kaikenlaiset pelit, rakastan The Sims -pelejä, varsinkin niissä luonnistuvaa yksityiskohtaista rakentamista ja sisustamista (oikeassa elämässä en liiemmin sisusta, vaikka rakentaminen tuttua puuhaa onkin).
Nautin myös mm. Guitar Hero ja Frets On Fire -peleistä ja taidan olla ihan kohtuullisen lahjakaskin näpsyttelijä niissä. GTA -pelit veivät mennessään jo GTA II:n aikaan, ja mitä nykyaikaisemmaksi pelisarja on mennyt, sitä intohimoisemmin tulee niitä myös pelattua (hyvä syy päivittää tietokonettakin).
Seikkailupelit! Klassikot kuten Monkey Islandit, Grim Fandangot ja Tomb Raiderit on tullut tahkottua, sekä lukuisia muita seikkailuja. Ja kyllä sitä tulee räiskittyäkin, suurta hupia minulle on mm. Left 4 Dead -pelit (I & II), lähinnä co-op pelit muutenkin: COD WAW co-op natsizombiet / coop campaign, COD MW2 Spec opsit, Operation Flashpoint..
- Piirtämistä. Kynällä en ole vuosiin saanut mitään aikaan, mutta kai Photarilla suttaaminen lasketaan piirtämiseksi, eikös juu? Välineinä hiiri ja piirtopöytä.
- Vittuilua. Oikeasti olen luonteeltani ja tavoiltani varsin kiltti ja ystävällinen tyyppi, suorastaan ällösöpö lössykkä, mutta pieni vittuilu piristää päivää mukavasti, eritoten silloin jos vastapuoli on hommassa mukana oikealla asenteella.
- Irkkaamista. Kyllä, irkkaan ja roikun muutamilla kanavilla kaiken hereilläoloaikani.
|
| Sähköpostiosoitteeni: | Qppa[at]piina.net |
| Minä Muualla... |
Last.fm
MySpace
|
© Marika Nurmela | www.kuuppa.com
|
|